Morjens. Olen avioliitossa.

Minun avioliittoani ei mitenkään millään tavalla haittaa muiden ihmisten lupa mennä naimisiin. Voisiko joku selittää minulle, miksi jotkut ovat valmiita käyttämään aikaansa ja vaikutusvaltaansa siihen, että varmistavat, että kaikki aikuiset eivät saisi mennä naimisiin? Miten se haittaa heidän elämäänsä? Miksi heistä poikkeavien ihmisten käyttämä termi avioliitostaan on koko tämän keskustelun keskipisteessä?

Millä tavalla mikään minkään parin sisäisiin juridisiin järjestelyihin liittyvä laki vaikuttaa muuhun kuin siihen pariin?

Loistava koomikko Aziz Ansari kiteytti hyvin:

”Now, my whole take on, you know, the gay rights issues, particularly gay marriage, is, let’s be honest, if you’re against gay marriage, you just don’t like gay people, and you want to stick it to ’em, and I’m not saying I wouldn’t do the same thing if I was presented with similar opportunities.

Like, if there was a law up for debate where it was like, ”Hey, man, you think guys that wear tight t-shirts and get bottle service at nightclubs should be allowed to own property?” ”I’d be like HELL NO, I hate those guys.” Yeah, um, it violates the sanctity of owning property, and it says in the bible they’re douche bags. Whatever I need to say so you don’t think this is coming from purely a place of hate.”

Joskus hecklereilläkin on loistava ajoitus.

Hiljattain tuli vuosi ja muutamankymmentä keikkaa täyteen stand upin esittämistä julkisesti.

Kevätkausi alkaa päättyä ja aloin taas miettiä, miksi tämä on oikein niin mielekästä puuhaa. Kun olisi kaikenlaista muutakin tekemistä, niin mikä saa meikäläisen käyttämään iltoja siihen, että treenaa settiä kerta kerran jälkeen läpi ja juoksee kaiken maailman klubeilla puhumassa outoja ihmisille? Vastaus on se fiilis, joka tulee siitä, kun homma toimii.

Silloin, kun homma toimii, jokainen sana on hulvaton ja jokainen ele saa porukan nauramaan, kaikki setupit ovat timmejä ja punchit menevät perille. Silloin on fiilis, että voisi tehdä mitä vaan. Sitten on niitä iltoja, jolloin mikään homma ei toimi, samat jutut kuin edellisellä timanttisella keikalla eivät naurata ketään ja sössii kaikki setuppinsa. Tuollaisen keikan jälkeen on melko varma siitä, että on maailman paskin jätkä. Panee miettimään, minkälainen fiilis hiljaisemman illan jälkeen olisi, jos olisin aloittanut nämä jutut kymmenen vuotta nuorempana ja epävarmempana.

Juuri tuo kaksijakoisuus tekee hommasta mielekästä ja jännittävää. Jos ei ole riskiä epäonnistua, ei onnistuminenkaan olisi niin mahtavaa. Tämä on niin mahtavaa myös siksi, koska tämä on häkellyttävän vaikeaa. Kun näkee fiksuja ihmisiä yrittämässä vääntää huumoria pitkän valmistautumisen jälkeen ja silti epäonnistuvan, tajuaa miten kummallisen hankala laji tämä on.

On jo valmiiksi vähän harmitus päällä, että kesällä ei ole oikein keikkoja missään tarjolla (kenellekään). Kesät ovat perinteisesti hiljaista aikaa tässä taiteenlajissa – koomikot.cominkin keikkakalenteri kumisee kesä– ja heinäkuulle tyhjyyttään.

Viimeinen ennen kesää sovittu veto on tiedossa keskiviikkona 9.6. On The Rocksissa kahdeksalta. Ajattelin ladata maksimimäärän uusia juttuja kevätkauden päätteeksi koeajoon. Nähdään siellä.

Törmäsin aiemmin poikkeuksellisen mainioon pieneen Angelika Oinaanvaaran dokkariin suomalaisesta stand upista. En ikinä tullut painaneeksi aiemmin playta, mutta panin sen muistiin. Katsoin sen nyt lopulta läpi ja yllätyin positiivisesti.

Katso alta, mitä suomalaisilla koomikoilla on sanottavanaan tästä rujosta, mutta loistavasta taiteenlajista:

Päätän kirjoittaa ylihuomista keikkaa varten taas uutta komiikkaa. Päätökseni jälkeen käyn ensin rankaisemassa internetin pokeripöydissä ulkomaaneläviä. Katson neljä vanhaa toiminutta keikkaa videolta ja mietin, mitä tein paremmin kuin viime keikalla. Sitten katson kaksi Sarah Silverman Programin jaksoa inspiraatioksi.

Sitten kaadan itselleni pienen viskin, menen sänkyyn peiton alle, otan läppärin syliin, panen Beckin soimaan ja alan tuijottaa muistiinpanojani. Tuijotus kestää tovin. Kaikki keskeneräiset jutut vaikuttavat siltä, että ne ovat umpikujassa. Kaikki valmiit jutut vaikuttavat siltä, että kaikki muutokset vievät huonompaan suuntaan. Itsetunto laskee ja kynnys kirjoittaa uutta materiaalia nousee entisestään.

Koetan paeta paniikkia kirjoittamalla postauksen blogiin ja toivon, että siitä tulisi jonkinlainen woodyallenmainen neuroottisen koomikon inspiraatio.

Ei tullut. Tämä on vehkeestä.

Standupin joulutauko on ohi ja kevään keikkakalenteri alkaa hitaasti, mutta varmasti täyttyä. Ensimmäinen veto on ensi keskiviikkona 20.1. On The Rocksissa. Siihen heti perään seuraavana maanantaina käyn korkkaamassa uusiutuneen Black Doorin klubin.

Käyn lyhyesti vilkaisemassa myös Helsingin ulkopuolista maailmaa Tampereella Kahvila Valossa 2.2. Muuallakin Etelä-Suomessa olisi kiva käydä, mutta järkevän ajomatkan päässä ei tunnu oikein olevan sopivia klubeja tarjolla.

Uuden materiaalin kirjoittaminen on ollut viime aikoina omituista. Aihioita syntyy vaikka kuinka paljon, mutta kummallinen itsekriittisyyden aalto iskee päälle heti, kun pitäisi kirjoittaa juttu valmiiksi. Eiköhän siitä huolimatta tässä loppukuun aikana setti mene ihan tehokkaasti uusiksi.