Kun edellisessä kirjoituksessa puhuin vaikeiden aiheiden uhreista ja Gallagherista, niin pari päivää myöhemmin erinomainen Splitsider-komediablogi tarttuu samaan aiheeseen. Splitsider kirjoittaa rasistisen huumorin ja rasismista tehdyn huumorin erosta.

Top Gearissa tämä sananvaihto oli nostanut kohun:

Hammond: …Cars reflect national characteristics, don’t they, so German cars are very well built and ruthlessly efficient, Italian cars are a bit flamboyant and quick, a Mexican car’s just going to be lazy, feckless, flatulent, overweight… (laughter) leaning against a fence asleep, looking at a cactus, with a blanket with a hole in the middle as a coat.
May: It is interesting, isn’t it, because they can’t do food, the Mexicans, can they? Because it’s all like sick with cheese on it, I mean… (laughter)
Hammond: Refried sick!
May: Yeah, refried sick.
Hammond: I’m sorry, but just imagine waking up and remembering you’re Mexican: ’awww, no’. (laughter)
Clarkson: No, it’d be brilliant… because you could just go straight back to sleep again.

Vitsin punchline on ”meksikolaiset ovat laiskoja”, mikä ei ole järin oivaltavaa – tai sen paremmin hauskaa. Vitsin uhrina on meksikolaiset ja ytimenä se, että hih, meillä on tällainen ennakkoluulo, jota haluaisimme vahvistaa. Ei stereotyyppien käyttämisessä ole mitään vikaa. Stereotyyppien panemisessa uhriksi ja täysin lattaotsaisen vitsin kertomisessa on.

You know what’s lazy? Mexicans? No. Being a rich Brit and still doing that cheap joke.

Täytyy silti myöntää, että tirskuin kuin pikkutyttö, kun kuulin Lähi-idästä kotoisin olevan ystäväni pyytävän kaupan kassalta askia Camelia. ”Niinpä tietenkin.”

Louis CK:lla on hienoja pätkiä ennakkoluuloista ja stereotypioista. Tässä jälleen yksi ja tässä toinen, joka saattaisi pinnalta vaikuttaa rasistiselta, mutta on sisältään rasisminvastainen.

Komiikalla on aina uhri. Me nauramme jollekulle. Jos yleisön mielestä uhri ei ole ansainnut sitä, olen menettänyt yleisön.

Se, kuka on uhrina, määrittää pitkälti sen, mitä on sopiva käsitellä ja mitä ei. Ne, jotka eivät tee standuppia, kysyvät usein, että onko jotain aiheita, joita ei voi käsitellä. Olen tavannut vastata, että ei ole aiheita, joita ei voi käsitellä, on vain käsittelytapoja, jotka eivät toimi.

Omassa setissäni käsittelen muun muassa holokaustia, homoja, kehitysvammaisia ja elävältä raatelemista. Jos uhri olisi väärä, jokainen noista olisi ehdoton tabu. Holokaustijutussa uhri olen minä itse. Homojutuissa uhri on melkein aina homofobi, ei koskaan homo. Kehitysvammaisjutussa uhreja ovat minä ja satunnainen teekkari, ja kesken jutun korostan, etten missään tapauksessa tekisi kehitysvammaisesta pilaa (kuten en teekään). Elävältä raatelemisessa uhrina olen jälleen kerran minä.

Marc Maronin erinomaisessa standupia käsittelevässä WTF-podcastissa oli vieraana viime viikolla Gallagher. Maron koetti kysellä, etteikö hän koe homoihin, arabeihin ja mustiin kohdistuvia vitsejään yhtään vääränlaisina? Näissä vitseissä uhrina on aina ollut homo, arabi tai musta. Gallagher puolustautui sanomalla, että ”ne ovat vain vitsejä” ja ”ne eivät ole hänen omia vitsejään, vaan ovat vain hänen kuulemiaan juttuja” (Eli se on OK, koska on varastettua kamaa? WTF?) Hän ei pystynyt näkemään mitään eroa sen suhteen, että onko vitsin polttoaineena viha ja ennakkoluulot, vai jokin muu. Lopulta Gallagher veti herneet nenään ja käveli kesken haastattelun ulos studiosta.

Meillä on kaksi kissaa, venäjänsininen ja egyptinmau. Kun egyptinmau tuli meille, näytimme sille heti ensimmäisenä hiekkalaatikon. Egyptinmau totesi: ”Egyptiläiselle hiekkalaatikko? Rasistista paskaa! Näytittekö kanssa tuolle venäjänsininselle maatuskakokoelman?”