Hankalampaa komiikkaa, kiitos!

Seurasin toisaalla keskustelua, jossa porukka puhui siitä, miten oma komiikan seuraaminen on muuttunut sitä myötä, kun on kaivautunut syvemmälle komiikkaan. Osa tuntui menettäneen intonsa, osa innostuneensa kahta kovemmin.

Mitä enemmän olen tonkinut, mitä enemmän olen rutinoitunut, mitä laajemmin olen nähnyt, sitä enemmän olen tympääntynyt heikkoon kirjoittamiseen. Nauru syntyy, kun kaksi toisiinsa näennäisesti epäsopivaa asiaa yhdistyvät yllättävällä tavalla. Jos yllätys puuttuu, tulee vain nihkeä olo.

Kun joku kertoo niukasti puhujan suuhun sopivaksi muokattuja urbaanilegendoja omina juttuinaan lavalla, olen todella vaivaantunut. Kyllä se silti osaan porukkaa uppoaa, vaikka takahuoneessa facepalmataan.

Jos joku kertoo juttua, jonka punchlinen näen kilometrin päähän, tuntuu pahalta. Olen semisti jo turhautunut, jos joku yrittää ajaa läpi tulla / saada / kakkonen -kaksoismerkityksiä muutoin suorassa vitsissä. Ne kaikki on kuultu tuhanteen kertaan, ja täytyy olla todella ovela kierre, että saisi rakennettua yllätyksen. Onneksi tuo tunne auttaa karsimaan ison osan moisista hasardeista omista jutuista. Kunpa osaisin karsia kaikki.

Laiskan kirjoittamisen inhon vastapainoksi alkaa nauttia enemmän komiikasta, joka on hankalaa. Hankala komiikka ei ole automaattisesti hyvää, koska hankaluus saattaa syntyä myös huonosta jutun rakentamisesta. Hyvässä hankalassa komiikassa ei ole välittömästi ihan selvää, mistä on kysymys ja silti juttu saadaan pysymään kasassa. Esimerkiksi Kristen Schaal, Jon Dore ja Tig Notaro tekevät tuota erinomaisesti. Tässä Tigin esimerkki Conanin paneelista:

Vaikka käyttää aikaa ja ajatusta komiikkaan, aika harva tulee komiikkasnobiksi. Aivan samalla tavalla kuin monet pitkän linjan muusikot fanittavat Ramonesia, hyvin kirjoitettu simppelimpikin huumori on mahtavaa. Kun Anthony Jeselnik pudottaa täydellisen likaisen onelinerin tai Sarah Silverman kertoo hölmön pieruvitsin, olen ihan aseeton.

Minulla on hyvä fiilis, koska vaatimustaso television suomalaisessa huumoriviihteessä tuntuu nousseen. Kun luit tuon edellisen virkkeen, saatoit vetää herneen nenään, koska sinun mielestäsi tämänhetkinen ohjelma X on ihan paska. Tietenkin, kuraa on aina, mutta huippu on paljon korkeammalla kuin ennen.

Suosittu huumori näytti ennen tältä:

[Tästä kohdin on poistettu Pulttibois-video, koska se otettiin alas lähteestään.]

Nyt suosittu huumori näyttää ihan muulta. Hassu hattu ja puhevika ei enää kanna sketsihahmokilpailuiden ulkopuolella, onneksi. Yhä useammassa ohjelmassa on tiukasti kirjoitettua huumoria ja jotain muuta kuin mies-pukeutuu-naiseksi tai ”stereotyyppiä edustava vähemmistöläinen pannaan arkipäiväiseen tilanteeseen silittämään alhaisimpia ennakkoluulojamme myötäkarvaan” -tyyppistä kamaa.

Suomalaisen televisiohuumorin lähitulevaisuus näyttää lupaavalta. Toivottavasti sitä ei latisteta kädenlämpöiseksi koko perheen helpoksi hassutteluksi.

Tig Notaro: Live – ”Thank you, thank you, I have cancer”

Tig Notaro nousi lavalle samana päivänä, kun oli saanut kuulla sairastavansa molempiin rintoihin levinnyttä rintasyöpää. Syntyi legendaarinen setti, joka oli paikoin oikein hauska ja läpeensä koskettava.

Setti alkaa näillä sanoilla:

”Thank you, thank you, I have cancer, thank you, I have cancer, really, thank you.”

Kun aloittaa noin, ei loppusettiä voi mitenkään arvioida samalla tavalla kuin normaaleja keikkoja. Enemmän ja isompia nauruja on nähty, mutta näin dramaattista kuoleman silmiin katsomista hyvin harvoin. Tämä on ihan huikeaa.

Vaikka tuo jo pelkältään olisi riittävän rankkaa, setin kuluessa käy ilmi, että hän on hiljattain eronnut kipeän oloisesti tyttöystävästään. Kirsikkana kakun päälle Tigin äiti kuoli juuri tapaturmaisesti kaaduttuaan. Sairaalasta, jossa hän kuoli, lähetettiin tämän jälkeen hänen äidilleen kysely siitä, kuinka tyytyväinen hän oli sairaalakokemukseensa (jonka aikana hän kuoli). Hilarity ensues.

Loppupuolella settiä, kun naurut harvenevat, Tig kysyy yleisöltä, että pitäisikö lopettaa nämä syöpäjutut ja kertoa vähän vitsejä. Miesääni katsomosta vastaa:

”No, this is fucking amazing.”

Yleisö alkaa aplodeerata ja huutaa. Kyynelkanavat auki. Tämä on ehkä ainoa kerta, kun sanat ”fucking amazing” laukaisevat tuollaisen reaktion.

Notaro ei ollut illan viimeinen esiintyjä. Miettikää, millaista on ollut mennä tuon jälkeen lavalle. Tulee hieman mieleen omalta kohdalta tämä ilta.

Paikalla myös esiintymässä oli aika moneen kertaan tässäkin blogissa hehkutettu Louis CK. Louis oli sitä mieltä, että tuo pitää saada maailmalle kuultavaksi, ja pani sen myyntiin. Setti on saatavilla viidellä dollarilla Louis CK:n saitilta. Neljä taalaa menee Tigille, yksi Louis’lle. Osta.

Tässä on Louis’n saatesanat:

Well, Tig is a friend of mine and she is very funny. I love her voice on stage. One night I was performing at a club in LA called Largo. Tig was there. She was about to go on stage. I hadn’t seen Tig in about a year and I said how are you? She replied ”well I found out today that I have cancer in both breasts and that it has likely spread to my lymph nodes. My doctor says it looks real bad.”. She wasn’t kidding. I said ”uh. Jesus. Tig. Well. Do you… Have your family… Helping?”. She said ”well my mom was with me but a few weeks ago she fell down, hit her head and she died”. She still wasn’t kidding.

Now, I’m pretty stupid to begin with, and I sure didn’t know what to say now. I opened my mouth and this came out. ”jeez, Tig. I. Really value you. Highly.”. She said ”I value you highly too, Louie.”. Then she held up a wad of note-paper in her hand and said ”I’m gonna talk about all of it on stage now. It’s probably going to be a mess”. I said ”wow”. And with that, she went on stage.

I stood in the wings behind a leg of curtain, about 8 feet from her, and watched her tell a stunned audience ”hi. I have cancer. Just found out today. I’m going to die soon”. What followed was one of the greatest standup performances I ever saw. I can’t really describe it but I was crying and laughing and listening like never in my life. Here was this small woman standing alone against death and simply reporting where her mind had been and what had happened and employing her gorgeously acute standup voice to her own death.

The show was an amazing example of what comedy can be. A way to visit your worst fears and laugh at them. Tig took us to a scary place and made us laugh there. Not by distracting us from the terror but by looking right at it and just turning to us and saying ”wow. Right?”. She proved that everything is funny. And has to be. And she could only do this by giving us her own death as an example. So generous.

Kuitenkin, tämä päättyy hyvin, tai niin hyvin kuin noin epäonninen tilanne voi päättyä. Tig kävi leikkauspöydällä, rinnat poistettiin, ja nyt hän on terve ja kunnossa.