Komediaturistina New Yorkissa – taas

Olin taas komediaturisteilemassa New Yorkissa. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta – aiemmistakin olen tähän blogiin kirjoitellut. Tällä kertaa en ehtinyt tekemisenpaljoudeltani lavalle itse – eikä se yhtään helpottanut, että keskimäärin paikalliset open mic -vedot ovat ihan jäätävää kuraa suomalaisiin vastaaviin verrattuna. Sen sijaan ehdin katsoa komiikkaa.

Kävin Brooklyn Comedy Festivalilla vilkaisemassa Myq Kaplanin ja muutaman nousevan koomikon setin. En ihan näe, miten sen hinta voi olla viisi dollaria, mutta en valita, vaan menen sisään ja naureskelen.

So, it's the new #comedycellar venue. Let's see if this is as good as the old one. (Why wouldn't it be?)

A post shared by Henry Lehto (@hlehto) on

Comedy Cellar on joka kerta ihan pakollinen paikka. Poikkeuksellisen kovia keskisarjan tyyppejä vetämässä 20-minuuttisia vetoja ja hyvin usein yllärinä raskaan sarjan tyyppejä kokeilemassa uusia matskuja. Aiemmilla kerroilla yllätysesiintyjinä olen nähnyt Aziz Ansarin, Mike Birbiglian, Jeff Rossin ja Judah Friedlanderin. Tämän reissun kahdella vierailulla sisään ilman ennakkoilmoitusta kävelivät Jim Norton, Ray Romano ja Sarah Silverman.

Jim Norton on sitä, mitä voit kuvitella. Hyvää kamaa ja likaista kuin mikä. Täysin yllättäen Ray Romano täyttää samat kriteerit. Olin Kaikki rakastavat Raymondia -sarjan tiimoilta siinä luulossa, että hän olisi Seinfeld-tyylinen putipuhdas koomikko. Siinä olin todella väärässä. Yleisön reaktioista päätellen everybody still loves Raymond.

Vaan Sarah Silverman? Holy shit. Meinasin laskea alleni, kun hänet kuulutettiin sisään. Tapaan olla kommentoimatta komiikkaa tekevien naisten ulkonäköä. Nyt on pakko tehdä poikkeus. Sarah Silverman näyttäisi hyvältä, vaikka hänellä olisi päällä äitinsä maalintahrimat farkkuhaalarit. Hän näytti hyvältä. Hänellä oli päällä äitinsä maalintahrimat farkkuhaalarit, joissa oli oudot henkselit. Tuo äiti oli kuollut pari päivää aiemmin.

Beth Ann O'Hara

Jos mietitte, että oliko tuon seurauksena sitten harras ja herkkä setti tarjolla, niin ei. Hänen lähestymisensä Abrahamin ja hänen poikansa tarinaan Raamatussa oli jyrkkä ja yllättävän pornahtava – niin pornahtava, etten aio kirjoittaa kuvausta tähän Googlen löydettäväksi.

Jotenkin on puoleensavetävää, kun joku tekee komediaa henkilökohtaisen tragedian jälkeen. Puhdistautumisriitti, nääs. Yksi parhaista vedoistani syntyi, kun olin vielä hämmennyksissä ja surullinen lähipiirissä tapahtuneen kuolemantapauksen jälkeen. Tämä Anthony Griffithin puhe on samaan aikaan hauska, karmea, koskettava ja upea. Tig Notaron juuri syöpädiagnoosin jälkeen tekemä setti on yksi kovimmista koskaan. Komedia ja tragedia eivät ole hirveän kaukana toisistaan.

Vaimoni ei suuresti tykkää olla huomion keskipisteenä komediakeikalla. Sanoin, että eivät ne meitä kuumota. Olin jokseenkin väärässä. Sarah Silverman -illassa noin minuutin kohdalla ilta muuttui Helsinki-teemaiseksi illaksi. Sarah spiikattiin ulos siten, että MC totesi minulle: ”So, you’re probably gonna tell everyone in Helsinki that you saw Sarah Silverman.” Yes, I am.

Täpinöissä: Hyvää kamaa

Viime aikoina olen ollut eniten täpinöissä näistä:

Louie: The Late Show -jaksojen trilogia (S03E10, S03E11, S03E12)

Louis CK:n tähdittämä, kirjoittama, ohjaama ja tuottama Louie-sarja on kokonaisuutena ihan timanttia ja tällä hetkellä kaikkein kovin juttu, joka telkkarista tulee. Viimeisimmät kolme jaksoa ovat olleet yksi iso kokonaisuus, jossa Louis kilpailee paikasta Late Show’n isäntänä Lettermanin korvaajana.

Jo näiden kolmen jakson vierailevien tähtien nimilista on vakuuttava: David Lynch, Chris Rock, Jerry Seinfeld, Jim Norton, Todd Barry, Nick DiPaolo, Susan Sarandon, Paul Rudd, Jay Leno. Näistä Lynch tekee ison roolin. Ei näytä ihan siltä, että tämä on kansainväliseksi telkkarisarjaksi kohtuullisen pienen budjetin meininki. Budjetti on vain 300 000 USD per jakso. Tuolla rahalla ei saa edes Homerin tai Margen ääntä yhteen Simpsoneiden jaksoon, saati sitten koko jakson tuotantoa.

Louie-sarjan tyyli on erilainen kuin Louis CK:n stand up -seteissä. Yleissävy on paljon synkempi, ja tahti on paljon hitaampi. Silti tämä on yksi niitä harvoja televisio-ohjelmia, joille nauran ääneen monta kertaa jaksossa.

The Daily Show with Jon Stewart

The Daily Show on aina kova. Etenkin nyt on aivan loistavaa aikaa, koska Yhdysvaltojen presidenttikisa on kovassa vauhdissa. Vaikkei jenkkipressan valinta ole kovin olennainen suomalaisesta näkökulmasta, vaalitaistelu on ihan huikeaa, koska kisassa päästetään aivan uskomattomia sammakoita suusta.

Neljä kertaa viikossa, Suomen aikaa ti-pe, tulee uusi jakso verkkoon Comedy Centralin sivuille saataville. Samalla aikataululla voi tsekata hyvin paljon samanhenkisen Colbert Reportin.

Eugene Mirman

Mirman ei ole viime aikoina julkaissut mitään, mutta löysin hänet uudestaan hiljattain. Parin viime viikon työmatkoilla Eugene Mirmanin vanhat levyt Spotifyssä ovat soineet aika lailla nonstoppina. Hän tekee absurdia komediaa juuri sillä tavalla kuin haluaisin tehdä, mutta en vain ikinä saa tuollaisia juttuja nauruiksi asti. ”Häh”-asteelle pääsen helposti, mutta se ei paljon auta. Ehkä joku päivä tuokin tyyli vielä osuu.

Joskus vielä saan oman Shapes for Saleni kasaan. Toivottavasti saan upotettua siihen kielikuvan ”innoissaan kuin Ritari Ässä Kittilässä”.