Hetki Kirjailijanpuistossa

Kesän ensimmäinen kunnolla aurinkoinen sunnuntai tarjoaa ensimmäiset auringonottokelit. Menen Kirjailijanpuistoon kirjoittamaan uusia stand up -juttuja. Kalpeita rumia miehiä ja lähes yhtä kalpeita kauniita naisia makaa nurmikolla.

Tuulee lännestä, mutta takanamme oleva Kelan suuri pääkonttori suojaa meitä tuulelta. Viisimetrinen Neuvostoliiton lippu Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksen seinässä tuijottaa meitä. En ole ihan varma, olemmeko vielä eurooppalaistuneet, vai vieläkö Kekkosslovakia on täällä. Tätä miettiessäni mies ajaa kitisevällä Jopolla ohitseni pitkin Minna Canthin katua.

Koetan teeskennellä mannereurooppalaista, joten juon Radleria (alk. 2,0 til-%). Radler toimii siten, että assosioin hieman vapaammin, mutten ole puistokeikan jälkeen hirveässä päreessä.

Koetan kehittää uusia puncheja juttuihin ja yhdistää vanhoja juttuja toisiinsa. Työstän elokuvajuttua. Eilen Kaurismäen kotikaupungissa Karkkilassa kerroin tämän jutun: ”Angry Birds on todella suomalainen tarina, koska siinä kaikkia päähenkilöitä koko ajan vituttaa. Ja kukaan ei puhu sanaakaan! Jos ne vielä polttaisi tupakkaa, se olisi Kaurismäen elokuva.” Naurujen jälkeen eturivissä istuva harmaantuva rouva ilmoittaa lakonisesti: ”Kaurismäen elokuvissa ei puhuta paljon.” ”Se on siinä juuri se vitsi”, vastaan – ja sillä hetkellä ymmärrän, miksi Kaurismäki tuntee täällä olonsa kotoisaksi.

Jutut etenevät hiljalleen. Kyllä näistä jotain lopulta tulee. Avaan Päivi Räsäsen Wikipedia-sivun ja jatkan ideointia.