Vieraana Jonin podcastissa

Olin vieraana Joni Koivuniemen Savuna ilmaan -podcastissa. Puhuimme elintasosta, Suomesta, lyhyesti jopa Amerikasta ja sitten pääosa ajasta puhuttiin todella mustista asioista, kuten vakavista sairauksista. Silti nauramme aika paljon.

Kuuntele jakso täältä, tai lataa jakso suoraan tästä.

Jossain määrin suomalaiset podcastit olisivat sitä, että porukka haastattelee toisiaan. Osoitan sen todeksi, kun sama asetelma toisinpäin löytyy oman Takaisin kirjoituspöydälle -podcastini jaksosta 8, jossa haastattelen Jonia.

Podcast-sarja: Takaisin Kirjoituspöydälle, osa 19: Matti Patronen

Yhdeksästoista osa komiikan kirjoittamisesta kertovassa Takaisin Kirjoituspöydälle -podcastissa on Matti Patrosen osa. Matti on noussut nopeasti kansansuosikiksi ja parhaillaan niittää mainetta Naurun Tasapaino -kiertueella.

Matti Patronen

Keskustelimme siitä, mikä tekee Matista helposti lähestyttävän ja miksi hänen suosionsa leikkaa läpi kaiken kansan. Mainitsen podcastissa Seinfeldin yllättävän monta kertaa.

Play-nappia tuosta alta painamalla kuulet, mitä sanoimme.

Ladattava MP3-versio

Matin viimeisimmät edesottamukset löytyvät osoitteesta koomikkopatronen.com.
Kiertueen päivämäärät löytyvät Suomen Stand Up Clubin sivuilta.

Kirjaudu postituslistalle, niin saat tiedon uusista podcastin jaksoista ja joskus muustakin viihdyttävästä päreilystä. En spämmää, enkä luovuta osoitettasi mihinkään.


Tilaa Takaisin kirjoituspöydälle podcast-vimpaimeesi.

Podcast-sarja: Takaisin kirjoituspöydälle, osa 18: Heikki Vilja

Kahdeksannessatoista podcastin jaksossa on vieraana Heikki Vilja! Heikki on niin energinen, että tuon virkkeen perässä on oltava huutomerkki. Heikki on suurelle yleisölle (tarkoitanko siis meitä ylipainoisia?) tutuin viimeisimmän kauden Naurun Tasapainon finaalista, mutta kyllä hänet voisi ihan hyvin tuntea kaikennäköisten kilpailuiden voitosta (Heikki on voittanut ihan kaiken, paitsi tuon Naurun Tasapainon), Noin Viikon Uutisten viime kauden käsikirjoitustiimistä tai Kallio Komedibolagetin sunnuntaiklubin vakioisännöintispotista.

Heikki Vilja
Continue reading

Bonnierin Suuri Journalistipalkinto -ehdokkuus Uutisraportille

Juuh elikkäs. (“Juuh elikkäs” on ilmoitusasioille sama kuin 1-2-3-4 Ramonesille.)

Olen Helsingin Sanomien Uutisraportti-työryhmässä. Roolinani on journalistien kirjoittamien fiksujen juttujen tilkitseminen hömelöillä pyllyvitseillä. Tänään julkistettiin, että tuo työryhmä on ehdokkaana Bonnierin Suuren Journalistipalkinnon saajaksi kategoriassa Vuoden journalistinen teko. (Olemme kuvassa nuo tarjoilijoiksi pukeutuneet.)

Miten tähän on tultu? Jos kiinnostaa, miten Uutisraportista tuli Uutisraportti, sen vetäjä Tuomas Peltomäki kertoo sen Takaisin Kirjoituspöydälle -podcastini jaksossa, jossa hän on vieraanani.

Jos taas haluat tietää, miten päädyin kirjoittamaan Uutisraporttiin, niin se on erikoisempi tapahtumaketju. Olin helmikuussa 2015 yksi perjantai-ilta kotona selaamassa Redditiä ja juomassa punaviiniä. Huomasin, että Uutisraportti kysyi siellä Tuomaksen suulla palautetta viimeisimmistä jaksoistaan. Kirjoitin, että se olisi kyllä jees, jos siellä olisi ihan hemmetisti enemmän punchlinejä pitkien juttujen sisällä. Tuomas vastaa, että tätä tehdään todella tiukalla aikataululla, eihän meillä ole moiseen mitään mahdollisuutta.

Useimmiten tapahtumaketju loppuisi tuohon. Tällä kertaa ei, koska totesin, että eihän tollanen nyt oikeesti ole mitenkään paha tehdä. Ilmoitan puolentoista punaviinilasillisen suomalla itsevarmuudella, että litteroin ja punchaan seuraavassa 20 minuutissa edellisen lähetyksen alun uudestaan.

Litteroin ja punchaan seuraavassa 20 minuutissa edellisen lähetyksen alun uudestaan. Tuomas vastaa, että tuohan on toimivaa läppää, lähetä sähköpostia, niin saat vastaisuudessa kirjoittaa nämä minun suuhuni lähetykseen. Nousen koneelta ja totean vaimolle, että nyt taisi käydä niin, että kirjoitan tästä eteenpäin poliittisia penisvitsejä Hesarille.

Tuon jälkeen kirjoitin aika siivun vitseistä jokaiseen Uutisraporttiin seuraavan vuoden ajan ja käytän torstai-iltani siihen. Noin 500-1000 punchlineä myöhemmin puhelimeni soi. “Tuomas täällä moro. Ilolla ilmoitan, että olet ehdolla Bonnierin Suuren Journalistipalkinnon saajaksi muiden uutisraporttilaisten kanssa kategoriassa Vuoden journalistinen teko.” Ensireaktioni: “En edes tajunnut, että olen missään määrin journalisti.” Yllätyksestä päästyäni saan otettua selville, että kategorioita on vain neljä ja ehdokkaita jokaisessa vain kolme, joten tämä ei ole ihan koko journalistisen kentän läpi leikkaava selkääntaputtelu.

Palkintogaala on suorassa tv-lähetyksessä MTV3-kanavalla tiistaina 15.3.2016 klo 20. Olen siellä muiden muassa pönöttämässä vihreässä rusetissa.

Joskus minun on hankala ymmärtää syy-seuraussuhteita, miten tähän oikein on päästy, mutta olen silti oikein tyytyväinen tapahtuneesta.

Ensimmäinen tämän kauden Uutisraportti tulee kuluvan viikon lauantaina 13.3. Tänään illalla olen kirjoittanut siihen ison kasan vitsejä. Kannattaa katsoa, koska se on nyt sertifioidusti kolmen viime vuoden suurimman journalistisen teon joukossa.

#uutisraportti on aika jees. #sjp2015

A photo posted by Henry Lehto (@hlehto) on

Podcast-sarja: Takaisin kirjoituspöydälle, osa 17: Johanna Tohni

Takaisin kirjoituspöydälle -podcast on palannut! Tällä kertaa vieraana on Johanna Tohni.

Puhumme siitä, miten improvisaatio ja komiikka elävät ristiriidassa ja sopusoinnussa. Saamme kahdeksan minuutin kohdalla hälytyksen ja laskiaispullat eteemme. Syömme laskiaispullat ja päädymme miettimään sitä, miten häpeän komiikassa voi voittaa.

Johanna Tohni
Continue reading

Suomen Saturday Night Live – kädenlämpöinen vai kulmikas?

Maikkari ilmoitti, että legendaarinen Saturday Night Live tuodaan Suomeen – mutta ei uusintana jenkkilähetyksestä, vaan suomalaisena versiona. Vastaanotto lähipiirissäni on ollut ristiriitainen. Toiset odottavat varovaisella innolla, toiset ovat luovuttaneet jo heti kärkeen peläten, että siitä tulee uusi Putous.

Putous ei ole SNL, eikä sen pitäisi ollakaan. Ilta-Sanomien kolumnisti toteaa ”Putous nimittäin on jo valmiiksi Suomen Saturday Night Live – härmäläisen sketsiviihteen kivijalka tällä vuosisadalla. Miksi se pitäisi korvata?”

SNL ei ole Putous

En ole ihan varma, yritetäänkö SNL:llä korvata Putous, mutta toivottavasti ei. Nämä kaksi ovat ihan eri maailmasta, vaikka molemmat ovat livesketsiviihdettä. SNL ei ole matalimman yhteisen nimittäjän mukaan menevä helppo kevyesti kirjoitettu ohjelma. Tuotannot ja lavastukset ovat melko kevyitä, kirjoitus ei. Yhtä hyvin voisi kysyä, yrittikö Slayer korvata Beatlesin, koska molemmat ovat kitaravetoista länsimaista populaarimusiikkia, jossa basisti laulaa.

Putous ei ole SNL monestakaan syystä. Putous on ihan tarkoituksella sellainen mikä se on, ja yleisömenestys osoittaa, että resepti toimii kansan syville riveille ja myös perheen pienimmille. Hyvää työtä he ovat Putouksen kanssa tehneet, vaikka eivät minua lämmitä niin yhtään – koska en ole kohderyhmää.

Primetimessä on eri meininki, ja pitääkin olla. Alkuperäinen SNL alkaa kello 23.30/22.30 aikavyöhykkeestä riippuen. Ei tuohon aikaan tarvitse olla hassuja eläinhahmoja koko perheelle. Voidaan tehdä muutakin kuin puhevika ja hassu hattu -huumoria.

Suosikkinäyttelijöitä vai kirjoittajia?

SNL:ssä kirjoittajat/esiintyjät ovat järjestään kaikki improteatterilaisia ja/tai stand up -koomikoita, eivät ainoastaan yleisesti hauskoina pidettyjä näyttelijöitä. Tähän sääntöön ei ainakaan tämänhetkisessä castissa ole poikkeuksia. Tarkistin viimeisimmän kauden tyypit. Tämä on siksi ohjelman kannalta olennaista, koska nämä tyypit ovat nousseet kuuluisiksi itse kirjoittamillaan jutuilla, eivät näyttelemällä.

SNL:ssä on särmää ja säröä. Ensimmäinen SNL alkoi George Carlinin pitkällä monologilla. SNL on ohjelma, jossa Fear soittaa ja pistää punkkareiden (ml. Ian MacKaye) kanssa paikat paskaksi. SNL on ohjelma, jossa Sinead O’Connor repii paavin kuvan ja saa median repimään pelihousunsa. Louis CK vetää alkumonologin teemoista Israel vs. Palestiina, rasismi ja lasten hyväksikäyttö. Ei tuota tehdä alkuillasta, tai perheen päättäjät kääntävät kanavaa hyvin nopeasti.

Toivo säröstä elää

On mahtavaa, jos saamme Suomeen Saturday Night Liven, joka on uskollinen hengelleen. Jos sen sijaan saamme vain uuden Putouksen vanhan Putouksen tilalle, on hölmöä maksaa Lorne Michaelsille ja NBC:lle brändistä, jonka ugrit laimentavat. Toivon, että tälle tulee riittävästi rosoa ja rohkeutta. Luulen, että tiedämme kohtalon siinä vaiheessa, kun kirjoittajien ja esiintyjien nimilista julkaistaan.

Toivon sydämestäni, että tästä ei tehdä kädenlämpöistä hassuttelua. Suomi on valmis vähän rankemmallekin.

Hankalampaa komiikkaa, kiitos!

Seurasin toisaalla keskustelua, jossa porukka puhui siitä, miten oma komiikan seuraaminen on muuttunut sitä myötä, kun on kaivautunut syvemmälle komiikkaan. Osa tuntui menettäneen intonsa, osa innostuneensa kahta kovemmin.

Mitä enemmän olen tonkinut, mitä enemmän olen rutinoitunut, mitä laajemmin olen nähnyt, sitä enemmän olen tympääntynyt heikkoon kirjoittamiseen. Nauru syntyy, kun kaksi toisiinsa näennäisesti epäsopivaa asiaa yhdistyvät yllättävällä tavalla. Jos yllätys puuttuu, tulee vain nihkeä olo.

Kun joku kertoo niukasti puhujan suuhun sopivaksi muokattuja urbaanilegendoja omina juttuinaan lavalla, olen todella vaivaantunut. Kyllä se silti osaan porukkaa uppoaa, vaikka takahuoneessa facepalmataan.

Jos joku kertoo juttua, jonka punchlinen näen kilometrin päähän, tuntuu pahalta. Olen semisti jo turhautunut, jos joku yrittää ajaa läpi tulla / saada / kakkonen -kaksoismerkityksiä muutoin suorassa vitsissä. Ne kaikki on kuultu tuhanteen kertaan, ja täytyy olla todella ovela kierre, että saisi rakennettua yllätyksen. Onneksi tuo tunne auttaa karsimaan ison osan moisista hasardeista omista jutuista. Kunpa osaisin karsia kaikki.

Laiskan kirjoittamisen inhon vastapainoksi alkaa nauttia enemmän komiikasta, joka on hankalaa. Hankala komiikka ei ole automaattisesti hyvää, koska hankaluus saattaa syntyä myös huonosta jutun rakentamisesta. Hyvässä hankalassa komiikassa ei ole välittömästi ihan selvää, mistä on kysymys ja silti juttu saadaan pysymään kasassa. Esimerkiksi Kristen Schaal, Jon Dore ja Tig Notaro tekevät tuota erinomaisesti. Tässä Tigin esimerkki Conanin paneelista:

Vaikka käyttää aikaa ja ajatusta komiikkaan, aika harva tulee komiikkasnobiksi. Aivan samalla tavalla kuin monet pitkän linjan muusikot fanittavat Ramonesia, hyvin kirjoitettu simppelimpikin huumori on mahtavaa. Kun Anthony Jeselnik pudottaa täydellisen likaisen onelinerin tai Sarah Silverman kertoo hölmön pieruvitsin, olen ihan aseeton.

Minulla on hyvä fiilis, koska vaatimustaso television suomalaisessa huumoriviihteessä tuntuu nousseen. Kun luit tuon edellisen virkkeen, saatoit vetää herneen nenään, koska sinun mielestäsi tämänhetkinen ohjelma X on ihan paska. Tietenkin, kuraa on aina, mutta huippu on paljon korkeammalla kuin ennen.

Suosittu huumori näytti ennen tältä:

[Tästä kohdin on poistettu Pulttibois-video, koska se otettiin alas lähteestään.]

Nyt suosittu huumori näyttää ihan muulta. Hassu hattu ja puhevika ei enää kanna sketsihahmokilpailuiden ulkopuolella, onneksi. Yhä useammassa ohjelmassa on tiukasti kirjoitettua huumoria ja jotain muuta kuin mies-pukeutuu-naiseksi tai ”stereotyyppiä edustava vähemmistöläinen pannaan arkipäiväiseen tilanteeseen silittämään alhaisimpia ennakkoluulojamme myötäkarvaan” -tyyppistä kamaa.

Suomalaisen televisiohuumorin lähitulevaisuus näyttää lupaavalta. Toivottavasti sitä ei latisteta kädenlämpöiseksi koko perheen helpoksi hassutteluksi.

Komediaturistina New Yorkissa – taas

Olin taas komediaturisteilemassa New Yorkissa. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta – aiemmistakin olen tähän blogiin kirjoitellut. Tällä kertaa en ehtinyt tekemisenpaljoudeltani lavalle itse – eikä se yhtään helpottanut, että keskimäärin paikalliset open mic -vedot ovat ihan jäätävää kuraa suomalaisiin vastaaviin verrattuna. Sen sijaan ehdin katsoa komiikkaa.

Kävin Brooklyn Comedy Festivalilla vilkaisemassa Myq Kaplanin ja muutaman nousevan koomikon setin. En ihan näe, miten sen hinta voi olla viisi dollaria, mutta en valita, vaan menen sisään ja naureskelen.

So, it's the new #comedycellar venue. Let's see if this is as good as the old one. (Why wouldn't it be?)

A photo posted by Henry Lehto (@hlehto) on

Comedy Cellar on joka kerta ihan pakollinen paikka. Poikkeuksellisen kovia keskisarjan tyyppejä vetämässä 20-minuuttisia vetoja ja hyvin usein yllärinä raskaan sarjan tyyppejä kokeilemassa uusia matskuja. Aiemmilla kerroilla yllätysesiintyjinä olen nähnyt Aziz Ansarin, Mike Birbiglian, Jeff Rossin ja Judah Friedlanderin. Tämän reissun kahdella vierailulla sisään ilman ennakkoilmoitusta kävelivät Jim Norton, Ray Romano ja Sarah Silverman.

Jim Norton on sitä, mitä voit kuvitella. Hyvää kamaa ja likaista kuin mikä. Täysin yllättäen Ray Romano täyttää samat kriteerit. Olin Kaikki rakastavat Raymondia -sarjan tiimoilta siinä luulossa, että hän olisi Seinfeld-tyylinen putipuhdas koomikko. Siinä olin todella väärässä. Yleisön reaktioista päätellen everybody still loves Raymond.

Vaan Sarah Silverman? Holy shit. Meinasin laskea alleni, kun hänet kuulutettiin sisään. Tapaan olla kommentoimatta komiikkaa tekevien naisten ulkonäköä. Nyt on pakko tehdä poikkeus. Sarah Silverman näyttäisi hyvältä, vaikka hänellä olisi päällä äitinsä maalintahrimat farkkuhaalarit. Hän näytti hyvältä. Hänellä oli päällä äitinsä maalintahrimat farkkuhaalarit, joissa oli oudot henkselit. Tuo äiti oli kuollut pari päivää aiemmin.

Beth Ann O'Hara

Jos mietitte, että oliko tuon seurauksena sitten harras ja herkkä setti tarjolla, niin ei. Hänen lähestymisensä Abrahamin ja hänen poikansa tarinaan Raamatussa oli jyrkkä ja yllättävän pornahtava – niin pornahtava, etten aio kirjoittaa kuvausta tähän Googlen löydettäväksi.

Jotenkin on puoleensavetävää, kun joku tekee komediaa henkilökohtaisen tragedian jälkeen. Puhdistautumisriitti, nääs. Yksi parhaista vedoistani syntyi, kun olin vielä hämmennyksissä ja surullinen lähipiirissä tapahtuneen kuolemantapauksen jälkeen. Tämä Anthony Griffithin puhe on samaan aikaan hauska, karmea, koskettava ja upea. Tig Notaron juuri syöpädiagnoosin jälkeen tekemä setti on yksi kovimmista koskaan. Komedia ja tragedia eivät ole hirveän kaukana toisistaan.

Vaimoni ei suuresti tykkää olla huomion keskipisteenä komediakeikalla. Sanoin, että eivät ne meitä kuumota. Olin jokseenkin väärässä. Sarah Silverman -illassa noin minuutin kohdalla ilta muuttui Helsinki-teemaiseksi illaksi. Sarah spiikattiin ulos siten, että MC totesi minulle: ”So, you’re probably gonna tell everyone in Helsinki that you saw Sarah Silverman.” Yes, I am.

Podcast-sarja: Takaisin kirjoituspöydälle, osa 16: Tuomas Peltomäki

Tuomas Peltomäki on toimittaja, josta tuli satiristi. Hän luotsaa ja juontaa Helsingin Sanomien Uutisraportti-satiiria.

Istuimme pöydän ääreen juttelemaan siitä, miten Uutisraportti on saanut alkunsa ja mitä se tavoittelee. Puhumme totuudesta, journalismista ja Kylli-tädistä. Lopulta Suomi-rap yllättää meidät. Sidonnaisuuksien paljastamiseksi lienee paikallaan kertoa, että olen kirjoittanut Tuomaksen ja muun porukan kanssa Uutisraporttia helmikuusta alkaen, joten en voi täysin puolueettomana ulkopuolisena olla.

Tuomas Peltomäki

Play-nappia tuosta alta painamalla saat meidät ääniaaltoina korviisi.
Continue reading

Podcast-sarja: Takaisin kirjoituspöydälle, osa 15: Marianna Keisalo

Antropologi Marianna Keisalo Helsingin Yliopistolta tutki tohtorinväitöskirjassaan meksikolaisia rituaaliklovneja. Nyt hän tutkii suomalaisia stand up -koomikoita. Miten hän näkee stand up -rituaalin antropologin näkökulmasta? Miten hän on analysoinut Louis CK:n (omalla tavallaan myös meksikolainen rituaaliklovni) rutiineja?

Kas, olipa osuvaa, että kysyin juuri sellaiset kysymykset, joihin saat vastauksen painamalla play.
Continue reading